Rest in pieces, tirpat.

Otsikossa on siis tänään skaffatun koiraruoan kilomäärä. Eli JEEEEEE, Kennelrehu-auto kävi. Allekirjoittaneelta meni Kennelrehu-neitsyys ja töistä tullessa puudelit saivat normaalia kauheamman hepulin, kun haistoivat, mitä akka kantoi mukanaan. Paavo yritti saada rustolaatikkoa auki kaksin tassuin kaapimalla.

Sulattamisen ja pussittamisen ajaksi annoin apinoille siivet ja rustot välipalaksi. Paavo söi omansa paviaaninraivolla - se on oppinut nopeaksi vajaassa vuodessa. Viime kesänä se oli hukassa kaiken raa'an kanssa.

(Note to self: viisitoista kiloa koiranruokaa painaa oikeasti. Ei kannata kantaa sitä työpaikalta bussipysäkille ja vielä kotiin.)

Nälkä vetää kärsänkin vinoon...

...ja rusto vinouttaa mielenterveyden.

Torstaina käväisimme pyörälenkillä. Me kaikki kolme. Lenkille tuli mittaa kymmenkunta kilometriä ja Loltsi juoksi koko matkan, Paavo lönkötteli pari löysempää pätkää. Loppuajan se istua nökötti vasta asennetussa pyöränkorissa omissa, uusissa pyöräilyvaljaissaan. Jostain syystä käänsimme päitä ja keräsimme hymyjä... *paikallinen nähtävyys* Kymmenen kilsaa tauon kera on muuten ilmeisesti ihan lällypyllyjen lenkki ravata, koska kotona Loltsi oli yhä hyvin virkeä ja sen näköinen, että "jotain vois nyt niinku hei OIKEESTI tapahtuu, mitä tehhää?"

Koirat on nyt rokotettukin. Paavolle iskettiin myös lapio lihaan - se sirutettiin ja FIXattiin. Minulla onkin nyt herra MacGyver!