Paavo näyttää, miksi minun koirillani on kesäisin kerettiläiset kiharaiset turkit. Ojan kautta hiekalle, näin meillä.

Olemme muuttaneet. Tänään kävimme kolmen ja puolen tunnin tutustumisreissulla metsässä, joka alkaa melkein kotiovelta. Olimme ennen tätä aamua ehtineet tehdä sinne jo muutamia pistoja, joten tiesin, että löytäisin mustikoita. Noista kahdesta apinasta Loltsi on yhtä mieltynyt marjoihin kuin minä. Se aiheutti (taas...) mielenkiintoisia hetkiä männistössä, kun en tietenkään saanut poimia yhtäkään marjaa ilman hemmetin avuliasta villakoiraa. Keräysrasiaa ei voinut laskea maahan, koska tehokkuuslaskelmat tuntevat akkavilla tajuaa syödä marjat asiasta, jos sellainen on tarjolla. Samalla piti olla tosi vikkelä, että ehti mättäille ennen koiraa. Loltsi on nimittäin tosi haka syömään mustikoita nopsasti puskista. Että voi ny huokaus taas! Saalista tuli, tiedoksi niille, jotka huolivat köyhän opiskelijan ravinnonlähteistä. ;)

Tässähän on se hyvä puoli, ettei marjanhimoisen puudelin ruokkiminen tule kalliiksi, kjähhäh...

Marjanmätystelijä vaihtoi hommat alligaattoroinniksi.

Tuossa metsässä on runsaasti ojia ja maasto on paikka paikoin aika soista. Sikäli kätevää, että piskien viilennys on luontevaa. Paavo hippoilee:

Paten yksi mieliharrastus on kaikenlaisten kuoppien ja röörien tutkiminen. Se sujuu noin. Tällä kertaa en laskenut sitä tuota pidemmälle.