Paavolla on idiopaattinen epilepsia. Verikokeet, selkäydinpunktio ja magneettikuvat olivat täysin normaalit (eli taisivat löytää aivotkin, vaikka toista pelkäsin). Lääkitystä ei tippunut, mutta Stesolid on varalla, jos kohtaus joskus iskisi ja pitkittyisi. Paten epi on alkanut villakoiran aidoksi epilepsiaksi poikkeuksellisen myöhään. Näillä nappuloilla nyt mennään. Pelkäsin aivokasvainta tai -sairautta, joten tämä oli melkein huojentava diagnoosi - jos nyt epilepsiasta voi niin sanoa. Isot kiitokset Yliopistollisen eläinsairaalan porukalle hellästä hoidosta. Olin itse paikassa ensimmäistä kertaa ja olin positiivisesti yllättynyt sen rauhallisuudesta ja henkilökunnan otteista. Tosin ehkä ei pitäisi verrata edes leikillään eläinsairaalaa kunnalliseen arvauskeskukseen tai ihmissairaalaan...

Paavo oli hämmentynyt, kun jätimme sen yksin nukahtamaan ja jälleennäkemisen hetkellä se olisi mielellään kiivennyt assarin sylistä omaani, mitä se ei käytännössä koskaan vapaaehtoisesti tee, vaikka onkin muuten aika kainaloinen. Onneksi se ei muuten näe takaraivoonsa, koska siellä on kalju kohta. :D Elukka onnistui säikyttämään minut kuvausiltana pahanpäiväisesti. Paavo alkoi kesken rapsutteluhetken itkeä sydäntäsärkevästi, niin, että äänestä taatusti kuulsi kaikki maailman hätä ja ikävä. Luulin jo, että kohta peikko meidät perii ja aloin melkein panikoida, kunnes tajusin, että olin antanut sille edellispäivän ruoan normaalia aikaisemmin MRI-kuvia edeltään syömiskiellon takia. Tokihan muuten Hyvin Nälkäiselle Pienelle Koiralle siinä ajassa ehti kasvaa normaalia ärsyttävämpi pienisuuri nälkä.

Epilepsiat sikseen. Loltsi sikaili. Yhden päivän aikana se säikytti chihuahua paran olemalla yli-innokas, kusi Paavon otsatukkaan ja päätti viedä kaverilta vielä purutikunkin. Homma tyssäsi siihen, kun huomasin, että puudelin poskista pullottava purupala oli tuplasti sen mittainen kuin se, joka pussista tuli ulos. Muutenkin Loltsi on ollut varsin vallaton, mutta sehän nyt on keväisin ihan tavanomaista.